Nyt ollaan jännän äärellä. Ollaan miehen kanssa päätetty, että aletaan säästämään knnolla, jotta päästään muuttamaan Suomesta pois. Ollaan sovittu(tai siis mieheni sopi), että nyt ei lähetä minnekään ulkomaanlomille. Noooh ollaan vähän siitä nyt lipsuttu. Mulla oli tossa muutama viikko sit lomaa viikko ja ihan sormet sauhuten etittiin halpoja äkkilähtöjä Espanjaan. Niitä ei löytynyt, koska edullisimmat oli jotain 700e. Just. Mies sitten tuumasi, että jos toukokuussa on halpoja lentoja, niin lähetään. Se siitä säästämisestä :D Kattelin tossa alkuviikosta huvikseen lentoja toukokuulle ja löytyi uskomattoman eduliset lennot!! Nyt vaan jännään, että antaako pomo ottaa lomaa silloin. Ei saa innostua liikoja, sitten vaan pettyy.

Hmm. Muutama vuosi kulunut ja blogi ollut unholassa. Asiat ovat edenneet paljon, olen edelleen marokkolaisen mieheni kanssa ja nyt olemme naimisissa ja asumme yhdessä Suomessa. Päämääränä on muuttaa pois tältä mahd pian ja kova säästäminen käynnissä sen vuoksi. Haluaisimme muutta Espanjaan, koska sieltä on lhyt matka Marokkoon ja Suomeenkin tarvittaessa pääsee nopeasti. Mua vaan huolettaa mun jo melko iäkkäät vanhempani, haluaisin että he vuokraisivat myös asunnon Espanjasta niin voisimme olla lähekkäin. Mutta kerronpa mitä kuluneiden vuosien aikana on tapahtunut: asustimme espanjassa vuoden 2010 loppuun asti yhdessä ja sitten tulimme Suomeen, jotta saisin opiskelut loppuun. Asuimme täällä kolme kuukautta yhdessä, kunnes mieheni piti palata Espanjaan. Olimme 2 hirvittävää kuukautta erillään, minä Suomessa ja mies Espanjassa. Matkasin Espanjaan kesäkuun alussa ja olin siellä muistaakseni 1,5kk. Palasin Suomeen ja aloitin työt. Mies kävi aina täällä ja palasi takaisin Espanjaan, kunnes muutti tänne pysyvästi. Täällä ollaan siitä lähtien oltu. Meillä on nyt lapsena ihana kissa, toiveissa olisi ihan oikeitakin lapsia kun päästään Suomesta pois. Palasin myös tässä välissä islamin, eli minusta tuli muslimi. Olen todella onnellinen siitä, tuntuu että on ihan eri tavalla turvaa elämässä kun tietää Jumalan olevan aina läsnä.

Katsotaan miten käy

Olen seuraillut erilaisia blogeja ja nyt tuntuu, että ehkäpä sitä itsekin voisi saada jonkinlaista helpotusta tylsyyteen ja ankeahkoon elämäntilanteeseen napsuttelun kautta. Ei haisuakaan, että löytääkö joku tämän blogin tai jos sen löytää, nini jääkö seuraamaan, mutta eipä huolia. Ainakin saan purettua mieleni pölypallerot tänne enkä jankuta samoista asioista jatkuvasti poikaystävälle ja kavereille!

Elämäntilanteenihan on se, että valmistuin toukokuussa ammattikoulusta ja sain nyt ihkaensimmäiksen työpaikkani toisesta kaupungista, vieläpä todella isosta sellaisesta verrattuna omaan tuppukylääni. No jaa, ei nyt ihan sellainen 1000 asukkaan pitäjä, mutta omaan makuuni liian pieni ja tunkkainen. Kuitenkin, viikon päästä koittaa muutto tähän uuteen kaupunkiin. Työn ja muuton lisäksi kaihertelee se, että rakas poikaystäväni asustaa tällä hetkellä toisessa maassa olosuhteiden pakottamana. Yhteydenpito tapahtuu messenkerillä ja puhelimitse, mutta. Joudun nyt tässä hetken asumaan vanhempieni luona ja se ei ole kyllä hyväksi mielenterveydelleni! Tuntuu, että tulen hulluksi täällä yksinäisyydessä metsän keskellä. Okei, mutta siis ongelma on, että porukoillani on toki tietokone(enpä muuten voisikaan edes kirjoitella tätä..) MUTTA ei webkameraa!! En siis näe mussukkaistani ennenkuin muutettuani uuteen kaupunkiin ja hommattuani kannettavan. Plörts. Kotona asumisessa jäytää myös se, että en tule toimeen isäni kanssa pätkääkään. En voi sietää hänen näkemistään enkä sitä, kuinka raha on hänelle se elämän ykkösasia ja valo. Mielestäni inhottavin asia, mitä hän on nyt viimeaikoina tehnyt/sanonut on se, että muuttaessani uuteen kupunkiin, joudun kitkuttamaan kaksi viikkoa ilmaan minkäänlaisia tuloja tai rahanlähteitä, eikä isäni lotkauta korvaansakaan. Hänen mielestään se on minun ongelmani ja minun se pitää ratkaista, koska olenhan jo täysi-ikäinen. Voi MURR! Hyvin armeliaasti hän kuitenkin lupasi minulle ostaa ruokaa, kun sinne asunnolle päästään mutta ne kaksi viikkoa ovat hänelle aivan se ja sama. Pnneksi ystäväni muutta sionne kanssani, joten pitänee alentua häneltä lainaamaan rahaa. Pistää vihaksi.

Olin valmistumiseni jälkeen kuukauden päviät poikaystäväni luona vierailemassa ja kulttuurishokki iski, kun palasin suomeen. Jotenkin siellä ulkomailla ollessa tottuu sellaiseen ihanaan oliivinväriseen ihoon ja tummiin hiuksiin ja ystävällisyyteen ja avoimuuteen. Heti lentokoneessa suomeen alkoi tunne, että ei apua, keitä ovat nämä ihmiset harvoine hapsineen ja valkoisine naamoineen. Tuntuu, että olen sisäisesti enemmän ulkomaalainen kuin suomalainen. Senkään vuoksi en kestä pikkukaupungissa asumista. Ja muutenkaan en ole koskaan pitänyt suomalaisesta juomakulttuurista, jossa jokaista kissanristiäistä pitää juhlistaa mäyräkoiran voimin. Mutta olihan se ihan hirveä paikka, kun siellä lentokentällä hyvästeltiin. Ei ollut tulla itkulle loppua. Hyvällä tuurillä mussukka voi tulla käymään luonani ensi kuussa siellä uudessa kotikaupungissani, jes! Sitä odotellen..