Olen seuraillut erilaisia blogeja ja nyt tuntuu, että ehkäpä sitä itsekin voisi saada jonkinlaista helpotusta tylsyyteen ja ankeahkoon elämäntilanteeseen napsuttelun kautta. Ei haisuakaan, että löytääkö joku tämän blogin tai jos sen löytää, nini jääkö seuraamaan, mutta eipä huolia. Ainakin saan purettua mieleni pölypallerot tänne enkä jankuta samoista asioista jatkuvasti poikaystävälle ja kavereille!
Elämäntilanteenihan on se, että valmistuin toukokuussa ammattikoulusta ja sain nyt ihkaensimmäiksen työpaikkani toisesta kaupungista, vieläpä todella isosta sellaisesta verrattuna omaan tuppukylääni. No jaa, ei nyt ihan sellainen 1000 asukkaan pitäjä, mutta omaan makuuni liian pieni ja tunkkainen. Kuitenkin, viikon päästä koittaa muutto tähän uuteen kaupunkiin. Työn ja muuton lisäksi kaihertelee se, että rakas poikaystäväni asustaa tällä hetkellä toisessa maassa olosuhteiden pakottamana. Yhteydenpito tapahtuu messenkerillä ja puhelimitse, mutta. Joudun nyt tässä hetken asumaan vanhempieni luona ja se ei ole kyllä hyväksi mielenterveydelleni! Tuntuu, että tulen hulluksi täällä yksinäisyydessä metsän keskellä. Okei, mutta siis ongelma on, että porukoillani on toki tietokone(enpä muuten voisikaan edes kirjoitella tätä..) MUTTA ei webkameraa!! En siis näe mussukkaistani ennenkuin muutettuani uuteen kaupunkiin ja hommattuani kannettavan. Plörts. Kotona asumisessa jäytää myös se, että en tule toimeen isäni kanssa pätkääkään. En voi sietää hänen näkemistään enkä sitä, kuinka raha on hänelle se elämän ykkösasia ja valo. Mielestäni inhottavin asia, mitä hän on nyt viimeaikoina tehnyt/sanonut on se, että muuttaessani uuteen kupunkiin, joudun kitkuttamaan kaksi viikkoa ilmaan minkäänlaisia tuloja tai rahanlähteitä, eikä isäni lotkauta korvaansakaan. Hänen mielestään se on minun ongelmani ja minun se pitää ratkaista, koska olenhan jo täysi-ikäinen. Voi MURR! Hyvin armeliaasti hän kuitenkin lupasi minulle ostaa ruokaa, kun sinne asunnolle päästään mutta ne kaksi viikkoa ovat hänelle aivan se ja sama. Pnneksi ystäväni muutta sionne kanssani, joten pitänee alentua häneltä lainaamaan rahaa. Pistää vihaksi.
Olin valmistumiseni jälkeen kuukauden päviät poikaystäväni luona vierailemassa ja kulttuurishokki iski, kun palasin suomeen. Jotenkin siellä ulkomailla ollessa tottuu sellaiseen ihanaan oliivinväriseen ihoon ja tummiin hiuksiin ja ystävällisyyteen ja avoimuuteen. Heti lentokoneessa suomeen alkoi tunne, että ei apua, keitä ovat nämä ihmiset harvoine hapsineen ja valkoisine naamoineen. Tuntuu, että olen sisäisesti enemmän ulkomaalainen kuin suomalainen. Senkään vuoksi en kestä pikkukaupungissa asumista. Ja muutenkaan en ole koskaan pitänyt suomalaisesta juomakulttuurista, jossa jokaista kissanristiäistä pitää juhlistaa mäyräkoiran voimin. Mutta olihan se ihan hirveä paikka, kun siellä lentokentällä hyvästeltiin. Ei ollut tulla itkulle loppua. Hyvällä tuurillä mussukka voi tulla käymään luonani ensi kuussa siellä uudessa kotikaupungissani, jes! Sitä odotellen..